Sille jutulle on nyt kait sitten tullut lopullinen piste.En ole käyttänyt puhelinnumeroa,eikä hänkään ole minulle päin.Silti ajatukset vievät alituisesti häneen,miten hän voi,mitä hän tekee...vaikka oikeastaan tiedän hänen vointinsa ja tekemisensä ilman yhteydenpitoa.Ihmeitä pitäisi tapahtua,jotta hän olisi jossain muualla tekemässä jotain muuta...Ehkä parempi näin.Irtautuminen.Silti hieman huono omatunto.Miksi en pidä yhteyttä vaikka sanoin pitäväni.Eihän viaton soitto ketään vahingoita.Mutta toisaalta voiko soitot kovin viattomia olla,kun tunnetasolla olin kuitenkin niin syvällä.Ja olen kait vieläkin,ajatuksissani.Tarina,jota ei koskaan tullut...koska en sitä sittenkään halunnut.Vaarallinen suhde-ei sovi mun elämään enää.

Kävin kääntymässä erään yhdistyksen tiloissa,jolle todennäköisesti alan tekemään lopputyötäni.Hienoa,että sentään järjestötasolla vielä jaksetaan ponnistella pienen ihmisen hyvinvoinnin eteen.Julkinen palvelujärjestelmä ei vaan pysty vastaamaan tarpeeseen,joka on todellinen ja koskettaa joitain ihmisiä hyvinkin läheltä.Vierailu oli toisellakin tavalla jännä.Olen nyt nähnyt asian kaksi puolta- kun ollaan vielä syvällä pimeässä ja sitten ajan sen jälkeen,kun jotkut onnekkaat ovat sieltä pimeydestä päässeet irti.Tai ei vielä täysin irti,mutta pyrkimys valoon on kuitenkin voimakas.Siinä taistelussa tarvitaan kaikki apu,mitä on saatavilla.Ennenkaikkea siihen tarvitaan ihmisiä,jotka välittävät ja uskovat muutokseen.Ihmisiä,jotka tukevat ja auttavat tiellä valoon.Ihmisiä,jotka jaksavat vaikka välillä kävisikin pimeällä puolella.Rakkautta ja lämpöä.